top of page

Sanastoa

OFF-GAME

Info

PROPPAUS

OFF-GAME

IN-GAME

ALKUBRIIFFI

LOPPUBRIIFFI

LARPPAUS

HAHMO

MALLENTAMINEN

KONTAKTI

Larp eli liveroolipeli on interaktiivista improvisaatiota pelaajien kesken. Pelin järjestäjät kirjoittavat jokaiselle pelaajalle oman roolihahmon jonka kautta pelaajat toimivat ja tekevät päätöksiä. Pelaajat hankkivat itse hahmolle sopivan asun ja muun hahmon tarpeiston. Kaikki pelin alun jälkeen tapahtuva on täysin pelaajista ja heidän välisistä valinnoista ja teoista kiinni. Peli etenee improvisoidusti kunkin oman hahmon puitteissa.  Vaikka puhutaan pelistä, tarkoituksena ei ole voittaa, vaan eläytyä annettuun hahmoon ja maailmaan.

Kun pelaaja on in-game, hän pelaa hahmoaan, eli hän reagoi tilanteisiin hahmostansa käsin.  In-game-termiä käytetään myös, kun puhutaan tapahtumista tai asioista, jotka tapahtuvat pelissä.

Off-game on toimintaa, jota pelaajat tekevät/sanovat omana itsenään, ei hahmona. Tätä mallennetaan pelissä laittamalla käsi nyrkkiin ja nostamalla sen otsalleen. Näin pystyy helposti kesken pelin tarkastamaan toiselta pelaajalta asioita, joita ei voi omassa hahmossaan kysyä. Pelissä kuitenkin vältetään Offaamista, eli juuri tätä Off-game kysymistä. (Esim. vessassa voi käydä hahmossaan, sillä hahmollakin on varmasti joskus vessahätä.)

Peliin kirjoitetaan pelijohdon toimesta hahmoja, joiden elämään pelaaja hyppää. Tässä pelissä jokainen voi toivoa lyhytkuvausten eli lyhärien pohjalta mieleistään hahmoa. Jos pelaaja pääsee peliin, hänelle valitaan toiveiden mukaan yksi hahmo, josta tulee tarkempi/laajempi kuvaus pari kuukautta ennen peliä.

Hahmoilla on valmiiksi kirjoitettuja kontakteja eli suhteita. Nämä voivat olla ystäviä, ihastuksia, vihamiehiä tai muutoin tuttuja. Kontaktit helpottavat pelissä tapahtuvaa kanssakäymistä, sillä hahmot ovat tunteneet toisensa jo kauan. Oman hahmokuvauksen lopussa kerrotaan omat kontaktit, joiden kanssa kannattaa jutella ennen peliä; etenkin jos kyseessä on läheinen tai muutoin vahvasti peliin vaikuttava kontakti.

PLAY TO LOSE

Pelipäivä

Saapuminen

Ruokailut

Pelimaksu

Pelipaikka

Peli pelataan lauantaina 01.09.2018

Tarkemmat aikataulut päivittyvät myöhemmin.

Ilmoittautumisessa peliin kysytään halukkuudesta yhteiskuljetukseen, joka järjestetään mikäli enimmistö näin haluaa. Muutoin tulo pelipaikalle omin kyydein. (Yhteiskuljetus nostaa pelimaksua hieman)

Pelipaikkana toimii Eräkeskus Metsäkouluntie, Tammelassa. Lisää pelipaikasta TÄSTÄ. Pelipaikka ei ole esteetön, sillä käytössämme on kaksi kerrosta eikä rakennuksessa ole hissiä. Pelipaikan ympärillä on myös runsaasti metsää, joka saattaa olla paikoin vaikeakulkuista.

Ennen pelin alkua kaikille tarjotaan lounas Eräkeskuksen omasta keittiöstä. Pelissä on tarjolla ajoittain pientä naposteltavaa ja syötävää, mutta kannattaa pakkaa itselleen mukaan hahmon varusteisiin omia eväitä, joita voi pelin aikana syödä esim. hedelmiä, pähkinöitä yms.

Pelimaksu on 40-50€ (tarkentuu myöhemmin) ja sillä katetaan mm. Pelipaikan vuokra, ruokailut sekä pelin proppaus. Sillä maksetaan myös pelijohtotiimin matkakulut Eräkeskukselle, muonitus sekä yöpyminen pelipaikan järjestelyn ja siivouksen aikana.

Jokainen pelaaja vastaa oman hahmonsa proppaamisesta eli vaatetuksesta ja esineistä, joita hahmo saattaa kantaa mukanaan. Näistä erikoisista propeista mainitaan hahmon kuvauksessa ja siellä usein mainitaan tarvitseeko pelaajan itse hankkia kyseinen proppi vai onko pelinjohdolla sellainen jo valmiina. Proppaukseen ei välttämättä tarvitse käyttää valtavasti rahaa, sillä jo kirppareita kiertämällä ja itse tuunaamalla vanhasta voi saada paljon aikaan.

Alkubriiffiksi kutsutaan tilaisuutta ennen pelin alkua, jossa käydään yleiset pelisäännöt läpi, kuten taistelumallentamiset, off-game, pelialue sekä muut säännöt. Joskus saatetaan järjestää myös yleisbriiffin lisäksi pitää pienryhmien briiffejä 

Loppubriiffi käydään pelin lopuksi, jossa käydään yhdessä pelin tapahtumia läpi. Loppubriiffin tarkoituksena on fiilistelyn lisäksi myös tehdä ero itsensä ja hahmonsa välillä. 

DEBRIEF

Debrieffiä aloitetaan jo loppubriiffissä yhdessä, mutta se yleensä jatkuu pelaajan mentyä kotiin. Debrief on usein kertomus siitä, mitä hahmolle tapahtui. Se voi olla eri tavoin tehty; kirjoittamalla, maalaamalla tai vain keskustelemalla. Debrief on tärkeää tehdä, sillä joskus vaikeita aiheita käsittelevissä larpeissa pelaajan päähän voi jäädä pyörimään asioita, joita hahmo ehkä koki tai sanoi/teki toiselle hahmolle. Pelinjohto antaa usein hyviä vinkkejä debfiefiin ja tarjoaa myös keskusteluapua sitä tarvitseville. Omien ajatusten kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

Larpeissa usein mallennetaan kaikki lähikontaktit, kuten taistelut ja taikuudet., sillä pelissä ei ketään saa oikeasti satuttaa. Taistelut usein käydään suurimman draaman mukaan, eli usein tappelevat osapuolet ovat sopineet aiemmin keskenään kuka kahakan voittaa ja näyttelevät sen muiden keskellä.

Larppauksessa ei ole voittajia tai häviäjiä, vaikka sitä peliksi kutsutaankin. Usein larpeissa kehotetaan Play to lose eli pelaa hävitäkseen, sillä joskus oma peli saan herkullisen käänteen, kun hahmo häviää toiselle tai vaikkapa jää vangiksi.

Ilmoittautuminen 31.5. asti

Peliin voi ilmoittautua täyttämällä ilmoittautumislomakkeen (kts. Ilmoittautuminen). Pelaajat valikoituvat ilmoittautumislomakkeen perusteella peliin, joten täytä se harkiten ja kaikessa rauhassa. 

Ilmoittautuminen aukeaa vapun jälkeen ja on auki aina 31.5. asti.

Workshop-päivä 4.8.

Ennen peliä järjestetään kaikille pelaajille Workshop-päivä, jossa käydään yhdessä pelimekaniikkoja (mm. taikomista) läpi. Se on myös oiva tilaisuus tutustua hahmon kontakteihin tai kysyä kirjoittajalta tarkentavia asioita hahmoonsa liittyen. Workshop-päivä pidetään 4.8. (paikka varmistuu myöhemmin, kuitenkin jossain päin Hämeenlinnaa)

bottom of page