top of page

Ordo Malleus

Inkvisition astropaatti on saanut napattua kaukaiselta Magellan-Septemiltä. Keskustelu planeetasta jakaa mielipiteitä Inkvisition kesken. Onko siellä menossa millainen kansannousu ja onko sektoria näivettävät warppimyrskyt syynä tähän kaikkeen. Oli kansannousun syy mikä tahansa, sitä on syytä tutkia kaikkia keinoja käyttäen.

Ordo Malleus, joka tunnetaan paremmin Inkvisition demoninmetsästäjinä, haluaa varmuutta, että kansannousun takana on vain egoistiset paikalliset, ei jokin pahempi, varjoissa lymyävä olento. Warppimyrsky on voinut tuoda mukanaan erilaisia olentoja alueelle demoneista lähtien ja mikäli Ordo Hereticuksen epäilyt kultista on totta, niin silloin demonien osuus on varmaa. Magellan on kuitenkin kaivosplaneetta, eikä sen piirteisiin lähtökohtaisesti kuulu kultit tai kielletty tieto.

Oli demoneilla osaansa kansannousussa tai ei, ne saattavat olla kevyempi huolenaihe kuin se joka huhun mukaan on kaivettu esiin Magellanilla. Tekniikka jonka asukkaat löysivät voi olla kansannousun syy ja asia selviää vain ottamalla selvää. Kaikki keinot ovat sallittuja, radikaalitkin sellaiset, että Inkvisition ja Keisarin tahto toteutuu.

Tämä ryhmittymä on sinua varten, jos:

  • Pienen eliittiryhmän pelautus on juttusi

  • Et välttämättä voi luottaa muihin ryhmittymiin

  • Psyykkiset voimat voivat olla puolellasi

  • Tulella tulta vastaan ja syyt oikeuttavat seuraukset

"Luota Jumalkeisariin. Mutta luota myös miekkaasi."

Ordo Malleus

Raltus Mehegra / inkvisiittori
“Sydämeen piilotetut synnit rappeuttavat kaiken.”

“Näkemyksiäsi pidetään radikaaleina, julmina ja jopa kerettiläisinä aika ajoin. Näillä mielipiteillä ei ole väliä, olet Ordo Malleuksen Inkvisiittori, sinä päätät mikä on oikein ja mikä ei. Joskus tulella täytyy taistella tulta vastaan, jos se merkitsee voittoa Imperiumille. Mitä muut eivät ymmärrä, sitä he pelkäävät. Sinä taas tutkit sitä ja valjastat sen työsi jatkeeksi. Vain typerys jättää käyttämättä keinoja, joilla voitto saavutetaan, maksoi mitä maksoi. Onneksesi, joukkosi ja alaisesi eivät ole typeryksiä.”

 

Xerxes / akolyytti
“Luodin aiheuttama tuska on ekstaasia verrattuna kadotukseen.”

“Sinut on tehty palvelemaan, mutta ei vain ihmiskuntaa ja Keisaria, vaan myös itseäsi. Mitä olisi Imperiumi ilman sen palvelijoita, varsinkaan niitä jotka käyttävät aikaa ja vaivaa suuruutee. Suuri sinusta tuleekin, akolyyttinä Ordo malleuksen palveluksessa, sinulla on nyt parhain paikka todistaa itsesi muille ja näyttää, että sinusta pitäisi tulla itse Inkvisiittori ja Keisarin vihan väline. Sinulla on tielläsi vain muutama este, mutta kuten sanotaan, syyttömyys ei todista mitään ja kukaan ei odota Inkvisitiota.”

Nicodemus / pappi
“Ihmisten on kuoltava, jotta Ihmiskunta vahvistuisi.”

“Nöyrästä papista demonien ja noitien surmaksi on pitkä ja kivinen tie. Sinä olet Keisarin valo ja airut, joka vie hänen sanansa sinne minne se ei ole vielä kantanut. Magellanin asukkaat ovat harhautuneet polulta, mutta vielä on mahdollisuus katua, rukoilla Jumalkeisaria. Sinä yhdessä pyhän Inkvisition kanssa näytät pettureille Keisarin vihan ja syyttömille Keisarin armon, jopa niille jotka seisovat rinnallasi. Lopussa saat palkkasi kuten kuuluukin.

Thiopia / mystikko
“Viisas oppii toisten kuolemasta.”

“Magellanin kansannousun takana on paljon muuta kuin kapina, olet nähnyt sen. Siksi Inkvisiittori on valinnut sinut mukaan, ennakoimaan tulevia uhkia tästä ja toisesta maailmasta. Sillä sinulla on näkemisen lahja. Kyky nähdä tulevaisuuteen ja toisiin maailmoihin, ennakoida tuleva ja sitoa se nykyisyyteen ja menneeseen. Näyt ovat kuitenkin epmääräisiä ja harjaanjohtaviakin, jos ei ole varovainen.

Ferrus Fral / lexmechanic
“Mieli ilman tarkoitusta vaeltelee pimeissä paikoissa.”

“Tiedonkeruu ja säilytys on ensisijainen tehtäväsi Inkvisiittorin alaisuudessa. Ristiriitoja tulee, sillä ei lihalliset ymmärrä Omnissian ja Adeptus Mechanicuksen tarkoituksia. Heidän ajatuksensa ovat impulsiivisia ja epäloogisia. Teknologinen tieto ja teknoaarteet menevät lihallisten olentojen arvostelukyvyn edelle. Mitä voisi kuolevainen Inkvisiittori ymmärtää laitteista, joita sinä huollat ja korjaat ja suojelet vaikka hengelläsi. Ei mitään, sillä hän ei ole kuullut Omnissiaa ja se on hyvä, hänen salaisuudet eivät ole kaikkien jaettavaksi. ”

 

Alpha / Keisarillisen Kaartin veteraani
“Ainoa todellinen pelko on kuolla ilman velvollisuuden täyttöä.”

“Olet nähnyt parhaat ja hirveimmät hetket joita Astra Militarum voi tarjota. Olet ollut useissa taisteluissa jotka murtavat kenet tahansa, niin fyysisesti kuin henkisesti. Kun kaikki muut kaatuivat, sinä jatkoit eteenpäin. Kun toivo kuoli, lausuit hiljaisen rukouksen ja siihen vastattiin. Nyt sinulla on uusi tarkoitus, olla Keisarin Vasara Inkvisiittorin palveluksessa. Hänen ansiostaan tunnet ja koet muutakin kuin vain sotaa ja voit maksaa takaisin sen minkä olet saanut.”

Winter Varden / Keisarillisen Kaartin veteraani
“Mutatoimaton ulkoa, korruptoitunut sisältä”

“Keisari suojelee. Hän suojeli sinua lapsuudessa kiusaaljilta. Hän suojeli sinua työnjohtajien rangaistuksilta. Hän suojeli sinua kuolemalta värväydyttyäsi. Sinusta ei tullut Kuoleman Enkeliä kuten monista ystävistäsi, mutta olet kohdannut samat kauhut, saman kuoleman. Mutta toisin kuin useimmat, sinä selvisit ja nyt Keisari suojelee sinua jälleen. Keisarin Inkvisition palveluksessa voit maksaa velkasi pelastajallesi ja löytää uuden tarkoituksen lukuisten sotien jälkeen."

"Saat enemmän ystävällisillä puheilla ja kidutuksella, kuin vain ystävällisellä puheella."

bottom of page